perjantai 2. kesäkuuta 2017

Kevät 2017 osa: 3 Puutarha

Suutarin lapsella ei ole kenkiä ja puutarhurin puutarha kasvaa juolavehnää, näin se ikävä kyllä menee.

Minä olen tänä keväänä oivaltanut, että voin pienentää kukkapenkkejä ja kitkeä polviltaan. 
Ei ole pakko olla jaloillaan eikä ole kokoajan pakko tehdä uutta.
Iso oivallus.

Olen päättänyt parantaa vanhoja kukkapenkkejä, enkä edes ajatella että ne pitää nostaa ylös ja tehdä uusiksi.
En tee, koska en jaksa!

Meillä on viheliäistä vuohenputkea ja sitä saa kitkeä kokoajan, mutta kitkeminen on minusta kyllä mukavaa puuhaa.



Tässä yksi vanha kukkapenkki, jossa on vanhaa unikkoa joka on ollut uusimislistalla.
Nyt päätin, että kitken ja lannoitan.

Tuolla on vielä vuohenputken alkuja, mutta ne kitken kun on lämpimämpää.
Eilen illalla näitä kuvasin ja oli kylmä tuuli ja vaikka oli fleecetakki päällä, niin palelsi.
Kauniisti ja terhakasti vanhat pionit nousee, vaikka penkki on vanha.

Kevät on todella myöhässä. 


Kuunliljat just ja just näkyvät.

Meillä on oltu pakkasella harva se yö ja niinpä minun narsissi oli paleltunut.


Esikko on vasta nupulla.


Raparperikin on varsin pieni tänä vuonna vaikka on jo 2.6



tälläinen se on ollut 18.6.2009. Takana Elli joka on ollut tuolloin 120cm pitkä.


3 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Hei Tanja Hienostihan sinulla siellä jo kasvaa ei aina tarvii niin puhdas olla rikkaruohoista, puhdistaa sitä mukaan kun jaksaa Hyvää viikonloppua Sinulle

Elina K kirjoitti...

Tarjoillaan puutarhassa piäisi tuoda iloa.
Totuus on, että aika perheen ja oma terveys on tärkeämpää kuin ultra-hoidettu ka huoliteltu kukkapenkit!
Maalauksellinen tulevana kesänä!

Funchis kirjoitti...

Koukuttavaa puuhaa, eikös vain. Mutta pahalainen, kun kukkapenkit on yleensä niin kovin alhaalla. Minä kitkin yhtenä kesänä istuallaan aina toisella kankulla ja sitten toisella ja välillä polvillaan. Arvaapa tuliko kipeitä paikkoja, no tuli. Siksi hankin pitkävartisen vaihtoteräisen työkalun, on hyvä.