perjantai 2. kesäkuuta 2017

Kevät 2017 osa: 3 Puutarha

Suutarin lapsella ei ole kenkiä ja puutarhurin puutarha kasvaa juolavehnää, näin se ikävä kyllä menee.

Minä olen tänä keväänä oivaltanut, että voin pienentää kukkapenkkejä ja kitkeä polviltaan. 
Ei ole pakko olla jaloillaan eikä ole kokoajan pakko tehdä uutta.
Iso oivallus.

Olen päättänyt parantaa vanhoja kukkapenkkejä, enkä edes ajatella että ne pitää nostaa ylös ja tehdä uusiksi.
En tee, koska en jaksa!

Meillä on viheliäistä vuohenputkea ja sitä saa kitkeä kokoajan, mutta kitkeminen on minusta kyllä mukavaa puuhaa.



Tässä yksi vanha kukkapenkki, jossa on vanhaa unikkoa joka on ollut uusimislistalla.
Nyt päätin, että kitken ja lannoitan.

Tuolla on vielä vuohenputken alkuja, mutta ne kitken kun on lämpimämpää.
Eilen illalla näitä kuvasin ja oli kylmä tuuli ja vaikka oli fleecetakki päällä, niin palelsi.
Kauniisti ja terhakasti vanhat pionit nousee, vaikka penkki on vanha.

Kevät on todella myöhässä. 


Kuunliljat just ja just näkyvät.

Meillä on oltu pakkasella harva se yö ja niinpä minun narsissi oli paleltunut.


Esikko on vasta nupulla.


Raparperikin on varsin pieni tänä vuonna vaikka on jo 2.6



tälläinen se on ollut 18.6.2009. Takana Elli joka on ollut tuolloin 120cm pitkä.


torstai 1. kesäkuuta 2017

Kevät 2017 osa 2: Siivous

Siivous on ollut tämän kevään sana monessa eri ulottovuudessa.

On ollut henkistä siivousta ja aineellista siivousta.

Tein meille SUURsiivouksen jota ei ole tehty meillä sitten muuton eli 18 vuoteen.
SUURELLA tarkoitan, sitä että jokainen sentti lattioista on hangatti hankaussienellä, on pesty seiniä, imuroitu ja pesty verhotangot, käyty joka ikinen esine, kaappi ja hylly läpi imuroiden ja pyyhkien ulkoa ja sisältä. Jokainen paperi ja nippeli ja nappeli on käyty läpi.

Aloitin siivouksen pääsiäisenä ja aikaa oli kuukausi.
15.5 minulla oli varattuna kirppispöytä ja sinne asti olin antanut luvan itselleni siivota.

Tein suuret listat mitä kaikkea pitää missäkin huoneessa siivota/pestä/imuroida 
ja sitä listaa noudattaen tuli huusholli käytyä läpi.

Kirpparille lähti 17 isoa kaupan kestokassia, roskiin n.20 jätesäkkiä (a' 250l) sekä osan tavaroista myin netin kirppareilla.

Hävitin aika paljon tuunausjutuistani. 
Ihan siksi, että pitää tuulettaa omaa pää koppaa ja etsiä uusia tuunailutavaroita ja ideoita aina välillä.

Kankaani kävin rankalla kädellä ja itselle jätin vain ne herkkuherkut, (mutta jäi niitä kyllä vielä aika paljon...)

(Nyt juuri muistin, että yhteen kestokassiin laitoin erilaisia kankaita ja kankaan paloja  myyntiin hintaan 10e, se on tainnutkin mennä.) 

Verhoja oli paljon ja ne mitkä eivät mene niin käyn vielä läpi ja annan tädilleni eteenpäin hänen projekteihin.

Nyt meillä on tilaa hengittää ja voi taas kirppistellä ilman, että on hukkumassa tavaraan.

Kirppispöydästä odotan "käteen" 50e eli kuukauden myynti olisi silloin 90e.
Laitoin nimittäin niin halvat hinnat ja ensi viikolla vielä laitan -50%, niin en uskalla enempää toivoa.
Toki voi olla etten saa tavoitetta kasaan, mutta olen tyytyväinen myös 40e.

Minulla oli esimerkiksi täyspitkät verhot yht. 3e ja puolella hinnalla siis olisi 1,50e, joten hirveitä ei kerry vaikka mikä olisi.

Dvd:t oli 2e ja eurolla menevät siis ensi viikolla.

Mutta hyvä, että pääsen tavaroista eroon ja saan taas uusia tuulia kotiin.😊


Henkinen siivous on ollut osa myös tavaroitten siivousta.
Kun käy läpi papereita vuosien takaa, niin käy myös asioita läpi henkisellä tasolla.

Asioita jotka on olleet todella suuria ja ahdistavia, pelottaviakin, jotka ovat saaneet itkemään ja pelkäämään etten ikinä selviä tästä.

Tälläisiä asioita on ollut mm.ssa työpaikkakiusaaminen, yrittäjyydestä jääneet velat, aivokasvaimen sairaalakäynnit.

Tuntui hyvältä katsoa papereita ja todeta, että minä piru vie selvisin tuosta ja tuosta. Vaikka aikaa kului, niin selvisin.

Näitä asioita kelanneena voin todeta, että epätoivon hetkellä kaikki näyttää mustalta, mutta kyllä päivä alkaa paistaa pikku hiljaa siihen risukasaan.

Nyt elämäni on taas uomissaan, sillä oikealla raiteella.
Vaikka välillä oltiin sivuraiteella niin voin todeta, että tuo sivuraide oli tarpeellinen lisä minun elämään.

Sivuraide on saanut minut tajuamaan ettei elämä ole itsestäänselvyys ja että onni löytyy arjen pienistä asioista.
Ei isoista rahoista pankkitilillä, vaan siitä että pärjää kohtuullisesti, siitä että löytää joskus kirpparilta vaikka ihanat verhot eurolla ja siitä että ympärillä on perhe ja ystäviä, joilla on hyvä olla.



keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kevät 2017 osa 1: Äitiys

Ajattelin päivittää mitä tämä kevät 2017 on pitänyt sisällään.
Ei tullut tuohon toiseenkaan blogiin kirjoitettua mitään.

On tapahtunut paljon.

Suurin asia on ettei Niko ole oleillut kotona sitten huhtikuun, toki käy kotona mutta vain kerran pari viikossa. 
Olin aina ajatellut, että irti päästäminen olisi ohihuuto juttu, mutta ei se sitä ole ollut henkisellä tasolla.

Olen aina pitänyt itseäni järkevänä äitinä, mutta en minä sitä ole.

Tosin en minä tunteitani julki tuo niin vahvana kuin ne tunnen, koska ne tunteet on turhia ja ne ovat vain minun päässäni.

Olen onnellinen, että olen osannut kasvattaa nuoren miehen joka pärjää elämässä.
Osaa tehdä ruokaa ja jos ei jotain tiedä, niin tulee äidille viesti. Osaa pestä pyykkinsä ja osaa kunnioittaa tyttöystäväänsä. Ei ryyppää eikä rällää.

Niko on esimerkillinen nuori mies. Käy töissä ja hoitaa asiansa hyvin.
Ei minun tarvitse pelätä, että tekisi jotain tyhmää, mutta minäpä pelkäänkin muuta maailmaa.
Entäs jos joutuu tahtomattaan kolariin, tapahtuu jotain pahaa vaikka kaupan kassajonossa, jos ja jos...ja jos...

Tiedän etten voi vaikuttaa mitenkään asioihin, joihin ei voi vaikuttaa kukaan, mutta minä murehdin.

Entäs jos? Mitäs sitten? 

Hymähdin aina, kun isäni sanoi, että "annan vaikka silmän päästäni sinulle..."
Pidin sitä huonona heittona, mutta nyt voin sanoa samoin omille lapsille.
Annan vaikka toisen silmän toiselle ja toisen toiselle.

Minulle on ollut iso oppikoulu, etten voi suojella lapsiani elämältä.
He lähtevät pesästä ja se on täysin normaalia. Niin täytyy mennä.

Toivon, että minulla olisi joku näkymätön turvaviitta johon voisin lapseni peittää
ja todeta:

Minä suojelen sinua kaikelta
mitä ikinä keksitkin pelätä
Ei ole sellaista pimeää
jota minun hento käteni ei torjuisi

Minulla ei ole viittaa, eikä minulla ole voimia estää elämää kouluttamasta lapsiani.
Elämä on kouluttanut minuakin rankalla kädellä ja se on ollut tärkeää, että minä olen juuri minä.

Olen pohtinut olenko minä vain liian herkkä äiti, liian suojeleva ja liian kiinni lapsissani.
Vai käykö jokainen äiti nämä tunteet läpi?


maanantai 29. toukokuuta 2017

Turhaa aivan turhaa...

Jotenkin tuntuu, niin inhottavalle, että olisi vaikka mitä kirjoitettavaa tänne, mutta joku kuitenkin aina saa tunteen, että  tuuuurhaaaaaa....
Kukaan ei lue, ketään ei kiinnosta... miksi siis kirjoittaisin?

perjantai 12. toukokuuta 2017

Huopaa soutaa....

Olen ollut tuon uuden blogin kanssa ihan solmussa, jotenkin se tuntui kuitenkin vieraalta aloittaa uutta blogia, koska täällä on niin monen vuoden ajalta juttuja joten jatkan tarinoitani täällä entiseen tapaan, joskin päivittelen hiukan asioita. :)
Anteeksi tämä huopaaminen ja soutaminen!